Jesa

Yhden tähänasti hienoimmista kokemuksista koin viime torstaina, kun kaverini kertoi, että hänen isäntäperheensä oli maininnut pitävänsä Jesan ja kysynyt josko hän haluaisi tuoda jonkun mukanaan seuraamaan seremoniaa. Vastasin heti kyllä vaikkei minulla ollut aavistustakaan mikä tuo Jesa oli. Selvisi, että Jesa on eräänlainen muistotapahtuma perheen vainajille. Perinteisesti vain perheen vanhin poika saa pitää seremonian ja siinä muistellaan pojan vanhempia ja isovanhempia. Jesa pidetään aina samana päivänä kun vainaja on kuollut, ja viime torstaina perheen isän äidin kuolemasta oli kulunut tasan viisi vuotta.

Olohuoneessa oleva pöytä oli katettu täyteen kaikenlaisia ihania herkkuja, joita jokaisia oli pariton luku. En muista mitä tuo pariton luku symboloi, mutta olisikohan tyyliin onnea tai jotain. Esimerkiksi niissä palatseissa oli aina pariton luku patsaita, jotka suojeli palatsia.

Vainajan oletetaan tulevan syömään seinän puolelta, joten siksi hedelmät eli jälkiruoka on meistä katsottuna ensiksi. Tässä Jesassa ei ollut niin kamalasti ruokalajeja, kuin suurimmissa saattaa olla, mutta tämä olikin vain perheen kesken pidetty pienimuotoinen tilaisuus, eikä muuta sukua ollut paikalla. 

Kuten jo sanoin, vanhimman pojan velvollisuus on pitää Jesa. Vaihajalle kaadetaan juotavaa, jonka jälkeen kuppia pyöritettiin kolme kertaa suitsukkeiden yläpuolella lausuen jotain sanoja ja sitten juoma asetettiin vainajan ruuan viereen. Odotettiin vähän aikaa jotta vainaja sai syödä rauhassa ja juoma heitettiin pois, jonka jälkeen isä ja poika kumarsivat kolme kertaa pöydän suuntaan. Sitten rituaali toistettiin uudestaan ja vainaja sai syödä toisen ruokalajin. Näin jatkui aina jälkiruokaan asti. Ilmeisesti, jos vanhimmalla pojalla olisi veljiä, kaikkien pitäisi erikseen tarjota vainajalle juotavaa jokaisen aterian kohdalla, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että seremonio olisi kestänyt ikuisuuden! Joskus huoneesta jopa pitää poistua aina välissä, jotta vainaja saa syödä rauhassa. Näitä ei onneksi tässä ollut, joten seremonia oli suhteellisen lyhyt. Tämän jälkeen päästiin siihen parhaimpaan osaan, eli syömiseen! Ruoka oli Hyvää suurella Hoolla! Oli erilaisia kaloja, lihaa, korealaisia lihapullia, riisiä, kevyesti friteetarruja (=tempuroituja?) kasviksia, keittoa... Ja jälkiruuaksi hedelmiä (viinirypäleitä, joiden kuoria ei syödä täällä ja aasialaisia päärynöitä, joista en saanut allergista reaktiota!) ja höttöisiä todella makeita riisikakkuja. 

Ilta oli todella hauska ja hienointa oli, kun pääsin ihan avoimesti kyselemään eteläkorealaisen mietteitä pohjoisesta naapuristaan. Tiesittekö mm. että korealaisen kiitospäivän (Chusok, joka on muuten ensiviikolla) aikana Pohjois-Korea päästää asukkaansa rajalle tapaamaan eteläkorealaisia sukulaisiaan? Lisäksi saimme kuulla, että Koreassa vanhimmilla pojilla on vaikeuksia päästä naimisiin juuri näiden perinteiden takia, sillä vaimon on pakko kokata valtava ateria usien koko suvulle kuusi kertaa vuodessa (miehen äidin, isän, äidinäidin, äidinisän, isänäidin, isänisän muistopäivät) ja tämän lisäksi vielä ruoka Chusokiin. Avioerotilastoissa on muuten kuulema hyppy aina kyseisen juhlan jälkeen... Kun olin lähdössä isäntäväki toivotti minut tervetulleeksi Chusok juhlaan! Ihan mahtavaa, että pääsen kokemaan yhden Korean tärkeimmistä perinnejuhlista!

Lauantaina mentiin yhden kaverin kanssa Hangang joelle tunnin risteilylle. Ei mikään ihmeellinen, vertaisin sitä lauttamatkaan Suomenlinnaan, mutta ilma oli kaunis ja kiljuvista lapsista huolimatta oli jotenkin hyvin rentouttavaa istua lautan kannella lämpimässä auringonpaisteessa!

Melanie ja minä:)

Sunnuntaina oli tapaaminen tutor-ryhmän kanssa. Aluksi mentiin paikalliseen kalamarkettiin ja saatiin kokea se hullu hulina mikä siellä oli.

Tuli vähän huono fiilis, kun esimerkiksi kalat olivat tankeissaan kuin sillit suolasa, hyvä kun pääsi vähän eviään heiluttelemaan. Eipä olisi itse kiva olla tungettuna neliön kokoiseen huoneeseen kymmenen ihmisen kanssa... Tuolta kyllä löytyi ihan kaikkea ravuista merisiileihin.

Siellä oli myöskin monia ravintoloita, joissa tarjottiin tietenkin pääsääntöisesti mereneläviä. En ollut kamalan innoissani paikasta, sillä en ole mikään äyriäisten ylin ystävä. Pääasiassa ryhmämme menikin tuonne, jotta halukkaat pääsisivät syömään elävää msutekalaa, joka on Koreassa suurta herkkua. Tai itseasiassa se oli jo saksittu pyötään tuodessa, mutta kiemurteli yhä, eikä sitä meinannut saada lautasesta irti, kuten voitte allaolevsta videosta nähdä. Yllättäen itsestäni ei ollut maistamaan moista, teki pahaa jo katsella! En ole täysin perillä msutekalojen anatomiasta, mutta en usko, että se kuolee heti vaikka sen jalat leikataankin pois. Tuntui siis äärettömän epäeettiseltä antaa raukan katsella kun sitä syödään. 

Älä katso jos syöt jotain tällä hetkellä!

Tämän jälkeen mentiin jonnekin paikkaan, jonne yksi meidän tutoreista ehdottomasti halusi meidän viedä. Käveltiin hullu mäki ylös ja huomassiin, että paikalla ei ollut yhtäkään yksinäistä ihmistä. Paikka oli jonkinnäköinen maisemareitti, jonka varrella oli muutamia maalauksia ja taideteoksia, joka oli erityisesti pariskuntien suosiossa. Siellä sitten käveltiin reittiä alas parien keskellä meidän tutorin hehkuvan onnesta soikeana, kuinka hän vei tyttöystävänsä sinne. Ei kamalan nautinnollista.. varsinkaan kun Koreassa ei oikeasti pääse pariskuntia karkuun minnekään! Enkä se ole vain minä, sillä olen kuullut monien valittavan samasta asiasta! Yksikin tyyppi juuri korean tunnilla sanoi, ettei yksinolo hänestä Jenkeissä tunnu yhtään yksinäiseltä, mutta täällä melkein masentuu. Kiva.

Tämä viikko menee varmaankin opiskellessa. Eilen oli todella painostava ilma, kuumaa ja kosteaa, hieman sateista. Tänään onkin sitten satanut illemmalla ja koko loppuviikoksi on luvattu ukkoskuuroja. Ei hyvä, sillä oltiin sunnuntaina menossa vaellus/pyöräily/rannallalöhöily retkelle noille saarille jotka on tässä ihan Seoulin kupeessa (missä lentokenttäkin on). Toivottavasti ennusteet ei pidä paikkaansa!

Tähän loppuun vielä kuva metroaseman vessasta: