Sin-do, Si-do ja Mo-do

Kaverini Heather kertoi yhtenä päivänä, että oli törmännyt aivan mahtavaan porukkaan kavutessaan erään vuoren huipulle. Porukka oli kertonut hänelle Facebookissa olevasta ryhmästä, Seoul Hiking Groupista, jonka jäsenet melko aktiivisesti järjestävät kaikenlaisia retkiä lähinnä tietenkin Souliin, mutta myös muualle Koreaan. Heather liittyi ryhmään, tsekkasi tulevat retket ja pyysi minua mukaan reissulle hieman Soulin ulkopuolella sijaitseville So, Si ja Mo saarille. Enkä tosiaan sanonut ei, sen verran kivalta kuulosti.

Siispä sunnuntai-aamuna lampsin kadulta heräilevien ihmisten (Huom! Ei kodittomien, vaan edellisen illan baari-koti välin puoliksi selvittäneiden tapauksien) ohi kohti tapaamispaikkaa, joka ei onneksi ollut kuin yhden metropysäkin päässä Sinchonista, jossa siis asun. Oltiin sovittu Heatherin kanssa, että tavattaisiin 8.20 Sinchonin metroaseman edessä, mutta Heather nukkuikin pommiin ja lähdin matkaan yksin. Matkan "johtaja" (tai idean isä) oli järkännyt meille tilausbussin, joka osoittautui todella viisaaksi päätökseksi, sillä vaikka facebookissa ilmoittautuneita oli kymmenen, bussi oli täpötäynnä! Vaikka lähtöajaksi oli sovittu 8.50, niin matkaan päästiin vasta varttia yli. Jännitin koko ajan, ehtisikö Heather mukaan, mutta pettymykseksi lähdettiin lopulta ilman:( Onneksi matkalle oli eksynyt aika monia muitakin Yonseista, joten oli helppo löytää seuraa.

Matkattiin bussilla kohtalaisen kauan. Ne saaret sijaitsevat ihan lentokentän vieressä, joka siis myös on saarella kaupungin ulkopuolella. Bussi tiputti meidät paikkaan, josta lähti noin puolen tunnin välein lautta yhdelle saarista.

Lauttaa odottelemassa viereisellä rannalla. Huivipäinen heppu oli matkanjohtaja, Warren, joka oli jatkuvasti pakahtua innostukseensa, kuinka huippu reissu meitä odottaisikaan! Ps. Heidi, kuvassa näkyvät ne uudet lenkkarit;)

Kuvassa näkyy suurin osa porukkaa, ei ihan kaikkia. Meitä oli kyllä hyvä määrä!

Saarella saatiinv apaamuotoisesta valita, pyörältäisiinkö minnemieli tekisi, vai lähdettäisikö patikoimaan toiselle saarelle. Ensiksi meinasin ottaa pyörän, kuten lähes kaikki muut Yonseilaiset, mutta pyörien kunto oli kuitenkin sellainen, ettei vaihtoehtoja oikein jäänyt. Jos kumi ei ollut puhki, niin sitten satula oli niin ruosteessa, ettei sitä saanut nostettua. Jarrutkin olivat vähän epämääräiset. Lähdin siis patikoimaan, ja mukaan Yonseilaisista liittyi myös kanadalainen Thomas, joka on tuo sinipaitainen mun vieressä. Monet muutkin oli paikanpäällä ihan patikointimielessä, joten samalla tutustui ihan mahtaviin tyyppeihin vaikka mistäpäin maailmaa; Jenkeistä, Israelista, Tanskasta, Unkarista, Saudi Arabiasta, Meksikosta... Oli siellä yksi suomalainenkin mukana, hänen kanssaan en kuitenkaan kamalasit jutellut. Reitti toiselle saarelle johti meidät pienen mäennyppylän huipulle, josta oli kyllä mahtavat näkymät! Siellä oli myös toinen retkiseurue grillailemassa, ja he ystävällisesti lähes tunkivat suuhumme ruokaa. Katselin heidän kokkailujaan siinä hetken, kunnes seurueen jo kunnioitettavaan ikään ehtinyt pappa bongasi minut ja pian seisoin siinä hölmistyneenä kokistölkki kädessä. Koressa ruokakulttuuri on omastaan jakamista, eikä tälläinen toiminta ollut kuulema mitenkään erikoista! Kiittelimme vuolaasti ja jatkoimme matkaa.

Hyvät maisemat!

Hyvät eväät!

Päästiin piakkoin toiselle saarelle, syötiin vähän evästä rannalla, osa meni uimaan. Matkan varrella oli ollut toinenkin pyöränvuokrauspaikka, jonka kävin katsastamassa, mutta pyörät ei olleet sen parempia, kuin edellisetkään. Olin siis jatkanut matkaa rannalle jalan. Jotkut olivat kuitenkin onnekkaasti löytäneet pyörän toisesta vuokraamosta ilmestyivät pian rannalle, ja Thomas, joka oli paremman puutteessa valinnut tandem-pyörän, kehotti hyppäämään kyytiin (ilmeisesti se osoittautui turhan raskaaksi polkea yksin). Päädyttiin sitten kahdestaan jatkamaan matkaa kolmannelle saarelle, missä oli jonkinlainen taidepuisto. Ajetaan me tandemilla -laulu raikaen (tai sattuneesta syystä yksin lauloin) poljettiin pitkin autoteitä suuntaan x (huonot opasteet) ja kuin ihmeen kautta oikeasti päädyttiin sinne puistoon! Ja toisaalta, aika vaikea näillä pikkuisilla saarilla olisi totaalisen eksyä. Tavattiin määränpäässä sitten se porukka, joka oli ottanut pyörät jo ekasta paikasta. Vaikka puistoon oli pääsymaksu (jota ei muuten maksettu, koska mainittuamme Warrenin nimen lippuluukun mies vaan viittoi meidät sisään), niin se oli loppuenlopuksi aika pikkuinen ja vähän pettymys, sillä sitä oli hehkutettu. Toisaalta siinä oli aivan ihana ranta, ja nautittiin upeasta auringonpaisteesta kävellen rannan päästä toiseen. Vesi oli todella alhaalla, ja ranta oli muutenkin kivikkoinen. Se oli kuitenkin todella kaunis, ja sinne olisi ihana mennä vaikka piknikille! Harmittaa, kun en nähnyt kännykän näytöstä mitään kun otin kuvia, ja monissa hyvissä kuvissa mulla on sormi edessä!

Rannalla oli todella paljon simpukankuoria! Kaikki nuo valkoiset alueet on käytännössä simpukkaa.

Taidetta

Maistiaisia puistosta.

Kuultiin, että kävelyporukka oli edelleen matkalla puistoon ja että he aikoivat ottaa sieltä paikallisbussin takaisin lautalle. Päätettiin siis lähteä, jotta ehdittäisiin polkea takaisin toiselle saarelle palauttamaan pyörä. En ole muuten koskaan aikaisemmin ollut tandem-pyörän selässä, ja alun jännityksestä huolimatta hauskaa oli!

Sanottiin ettei saa pyöräillä ja valokuvata samaan aikaan. Joten tietenkin kuvattiin! Piti ottaa 'selfie' korealaiseen tyyliin.

Pyysin vuokraamon papparaista ottamaan kuvan. Piti koittaa neljä kertaa, että pappa tajusi mistä painaa. Lisäksi kun kamera vihdoin otti kuvan, pappa säikähti ja heilui. Ihan ookoo kuva tuli kuitenkin loppuenlopuksi!

Meinattiin vielä kävellä takaisin ykkössaarelle, mutta tavattiin osa porukasta bussipysäkillä ja päätettiin jäädä seuraksi odottelemaan. Hurautettiin bussilla lautan lähtöpaikkaan, jossa osa porukasta jo odottelikin. Juteltiin siinä sitten yli tunti muiden kanssa samalla kun odotettiin Warrenia ja ihmisiä, jotka olivat lähteneet hänen kanssaan vaeltamaan toiselta saarelta kolmannelle. Kun he vihdoin purkautuivat ulos bussista, saatiin kuulla, että he olivat eksyneet matkalla ja joutuneet kiertämään saaren kokonaan, ennen kuin pääsivät oikealle polulle! Jengin kengät oli aivan mudassa, kun he olivat joutuneet rämpimään pitkin rantaviivaa! Onneksi kaikki olivat loppuenlopuksi hyväntuulisia, vaikka kuulema muutamina hetkinä oli hauskuus kaukana. Itselle oli käynyt hyvä tuuri, kun sain annoksen sekä kävelyä, että pyöräilyä, enkä joutunut harmittelemaan uusien lenkkareiden mutakylpyä.

Auringonlasku saatteli meidät pois saarelta. Lähdettiin pienen porukan kanssa vielä syömään matkan jälkeen intialaiseen, sillä se oli helpoin ihmisten rajoitusten (ei porsasta, kasvistruokailija...) takia. Ihanaa myös välillä saada jotain muutakin ruokaa, kuin korealaista... Kaikenkaikkiaan päivä oli aivan mahtava! Tutustuin ihan mahtaviin ihmisiin, sain nähdä ja kokea ihan mahtavan paikan, tuli vähän urheiltuakin, ja kaiken krunasi mahtava ateria hyvien tyyppien kesken. Harmittaa todella paljon Heatherin puolesta, mutta varmasti päästään vielä kokemaan joku muukin reissu tuon porukan kanssa! Vinkkinä: jos ikinä muutat Souliin tai sen lähimaastoon, muista Seoul Hiking Group!