sunnuntai 25. elokuuta 2013

Söpö lauantai

Seuraava päivä, lauantai, olikin vähän rennompi. Lauantaina ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä, joten nukuin aika pitkään. Paikat oli kyllä tosi kipeänä, kun oli pysynyt niin kauan sängyssä... Toi sänky on siis pelkkä runkopatja, eli kivikova, eikä se tyynykään nyt mikään kaikista mukavin (tai suurin, normaaliin pussilakanaan mahtuisi noita kaksi) ole. Onneksi se nyt ei ole niin hirveä, kuin miltä se aluksi vaikutti. Heräiltyäni päätin lähteä vähän tuohon lähikaupungille etsimään kaikenlaista tarvittavaa, kuten kyniä ja sen sellaista. Hain nettikaapelin tuolta toisen asuntolan alakerrassa olevasta marketista, ja jouduin uskovaisten "hyökkäyksen" kohteeksi. Juttelin siis aika pitkään muutaman korealaisen kristityn kanssa, jotka yrittivät opettaa mulle jumalasta (vaikka olivatkin aika vaikuttuneita siitä, että Suomessa opiskellaan uskontoja, ja tiesin kristinuskosta vaikka mitä). Yritin selittää heille omaa katsontakantaani asiaan, mutta loppuenlopuksi keskustelu ei edennyt mihinkään ja päätin jatkaa matkaa. Kymmenisen metriä käveltyäni bongasin yhden tutun näköisen tytön ja lyöttäydyin hänen seuraan. Yritän täällä aina bongailla tuttuja, jottein tarvitse olla koko aikaa yksin. Ja tää bongaus oli oikein hyödyllinen, sillä tämä Johanna oli ollut Koreassa jo kolme viikkoa, ja tunsi paikkoja vähän enemmän. Hän näytti mulle yhden aivan ihanan kaupan, mistä ostaa kyniä, vihkoja, ja kaikkea krääsää. Sitten käytiin yhdessä marketin tapaisessa, koska Johanna tarvitsi vaikka mitä pesuaineita ja muuta vessaan. Meillä international housessa on yhteiset vessat ja niiden hyvä puoli on se, ettei niitä tarvtise pestä, eikä vessapaperista tarvitse huolehtia. Noista kaupoista yleisfiilikseksi jäi se, että mä tuskin kannan täältä vaatteita kotiin, mä kannan tavaraa. Kaikki on niiiin ihanaa ja söpöä ja kuitenkin käytännöllistä (ja halpaa) ettei niitä vaan voi jättää kaupan hyllylle! Ja kaikista parasta on, että tavaroiden nimet on aina tyyliä "söpö punainen kirja". Se voisi tietenkin olla vain "punainen kirja" mutta söpö-etuliite on aina liitettävä siihen alkuun. No, aika usein mun on myönnettävä, että onhan kaikki tosiaankin aika söpöä täällä:)

Tähän väliin voisin muuten laittaa muutamia kuvia kampusalueesta! Se on todella ihana ja kaunis ja sitä pitkin on mukava kävellä, vaikken olekaan vielä ihan kamalan paljon ehtinyt tutustua siihen.








Ainakin kampuskartan mukaan tämä on "president's office" ja koko yliopiston toimisto myös. Ilmoittauduin mukaan kierrokselle, jossa pääsee katsomaan tuonne sisään:)  

Yliopiston pääportti


Kahden ylemmän kuvan maisemia pitkin pääsen huoneestani pääportille:)

Illalla mentiin muutamien ruotsalaisten ja yhden saksalaisen kanssa syömään Korean Barbequeta. Sekin oli ihan hyvää, mutta vielä en ole tärmännyt ruokaan, jota jäisin erityisesti kaipaamaan Suomeen palatessani. Ehkä semmoinen tulee vielä vastaan:) (ja tarkemmin ajatellen...oli se chicken and beer aika kova kombo) Korealaisessa ruuassa kuitenkin hauskaa on se (tai ainakin mitä olen tähän mennessä huomannut) että kukaan harvoin syö omaa annostaan. Yleensä suuri kasa ruokaa tuodaan keskelle pöytää josta kaikki sitten ottavat omilla syömäpuikoillaan omalle pienelle lautaselleen mitä haluavat.
Nuo kaksi pyöreää lastua on perunaa (jota on mun iloksi melko monissa ruuissa, joskin aika vähän) , niiden vieressä on kimchiä, takana maustettuja ituja. Nuo valkoiset tuossa keskellä on jälleen riisipalleroita.

Porukka. Tässä raflassa kukaan ei puhunut englantia, joten jouduttiin etsimään joku asiakas, joska puhuisi englantia. Löydettiin eräs joka ymmärsi sen verran, että saatiin tilattua "ihan mitä vaan ilman mereneläviä". Ihan hyvin se meni, eikä kallistakaan ollut. Nehän olisi voineet laskuttaa mitä vaan kun ei ymmärretty kumpikaan toisiamme, mutta yleisesti Koreassa ollaan aika rehellistä väkeä.




2 kommenttia:

  1. Oii ruuat kyllä ainaki näyttää hyvältä :)) ja kiva toi kampus! Tuo sit jotai söpöjä tuliaisia ;) kun ei sulla varmaan onneks matkalaukut täyty omista tavaroista :p salla

    VastaaPoista
  2. Must tuntuu et mun laukku täyttyy siitä kaikesta söpöstä myös :D

    VastaaPoista